Olemme nyt Bulawayossa nettikahvilassa. Kaupungin nimi tarkoittaa teurastamoa. Zimbabwe itsessaan tarkoittaa isoa kivitaloa. Kohta menemme katsomaan sanien kalliomaalauksia ja huomenna valkoisia virtahepoja. On joku Unescon maailmanperintokohde se. Maksaakin kauheasti. Sitten putouksille hoyryjunalla makuuvaunussa!

/Marja

 

Tanne saapuminen oli kokemus. Isolla koolla. 12 tunnin bussimatka venahti muutaman tunnin pidemmalle, ja voi sita kansainvalisen festivaalin karkkikauppatunnelmaa rajalla. Auringon laskiessa alkoi raja-aseman toritunnelma! Oikein mistaan ei tuntunut saavan selvaa, ja jos joltakulta kysyi, sai aina eri vastauksen kuin edelliselta. Karkkikaupan kapteenit, namat tulli-ihmiset, luotsasivat koko kansaa luukulta luukulle ja valikoivasti nappasivat kateensa jonkin kymmenista tarjotuista passeista.

Vaan selvittiinhan siitakin. Viisumeitamme odotimme luukulla samalla, kun sadat kansalaiset halusivat valttamatta asioida juuri samalla luukulla samaan aikaan. Puolen tunnin (ei niin pitkaan, eh! :)) odottelun jalkeen saimme passimme takahuoneesta takaisin, ja luulimme olevamme valmiit rajanylitykseen. Takaisin bussille siis. Siella hetken norkoiltuamme kanssamatkalaistemme kanssa, huomasin kaikilla olevan kadessaan sininen paperi - jota meilla ei tietenkaan ollut. Eikun selvittamaan tilannetta ja kysymaan apua.

Viisi ihmista, viisi eri vastausta, viisi eri jonoa, ja kolme luukkua myohemmin saimme vihdoin oikean sinisen lomakkeen itsekin kasiimme, jonka taytimme innoissamme ja vasyissamme. Nyt matkaan, eikos!?

No ei.

Parin tunnin odottelun jalkeen tullivirkailija saapui katsastamaan laukkumme. Tama olikin kovin juhlallinen hetki, kun koko bussin vaki odotteli siististi, rauhallisesti, ilman hulabalaloota laukkunsa vieressa tullivirkailija kaydessa kunkin laukun, seka omistajan paperit lapi. Seisoimme kahdessa rivissa, laukut edessamme, ja virkailija kavi riviemme valista, ensin oikealta, sitten vasemmalta, huulta heittaen ja naureskellen..

No. Paastiin rajan yli ilman ongelmia, ja siita sitten muutaman tunnin kuluttua keskiyolla Bulawayoon. Olimme pitkin viikkoa yrittaneet tavoittaa jotakin hostellia Bulawayosta, mutta tuloksetta. Vihdoin rajalla jonottaessamme saimme kiinni Lilyn Lily's Lodgesta, joka lupasi jarjestaa vastaanoton viela puolenyon jalkeenkin. Lie voit uskoa, etta tuo tieto huojensi mielta. Taksimatkan hostellille pitaisi maksaa viitisen dollaria bussiasemalta.

Hieman puolenyon jalkeen saavuimmekin Bulawayoon, ja orastavassa paniikissa kuuntelin bussihenkilokunnan selostusta, etta "varmistakaahan sitten, etta taksissa on vain yksi kuski ja sopikaa hinta etukateen" .. Yritin tunkea sopivaan valiin ulostautuessamme, jotta takseja varmasti riittaisi meillekin. Vaan! Astuin ulos bussista, sytytin tupakan, ja olin jo aloittaa tinkaamisen innokkaan taksikuskin kanssa, kun takaa kuului "excuse me, are you coming from the border? Are you staying in Lily's Lodge?" 

Voi sita huojennuksen maaraa. Siina seisoi takana ehka kuusi-seitsemankymppisen oloinen vanha muori valkoisessa paidassaan kuin enkeli. Lily tuli sitten hakemaan! Oli herannut jossain vaiheessa iltaa ja ajatellut, etta taksikuskit varmasti nyhtavat meista viimeisenkin pennin, jos ei noutaisi meita. Ja no, nyt turvallisesti perilla.

/Pekka