Kirjoitin eilen tunnin blogia ja tallennuksen aikana netti katkesi ja kaikki katosi. Joten eikun uusi yritys. Täällä pitää lähteä siitä, että mikään ei toimi – ja jos toimii, se on sitten positiivinen yllätys. Elämä on a) odottamista ja b) hikoilemista. Asuntola on askeettinen ja aika rämä. Nyt on meneillään neljäs päivä ilman vettä. Luojan kiitos en asu kahdeksannessa kerroksessa, sillä en viitsisi millään kantaa kolmanteenkaan vettä ulkona olevasta vesitankista. Vessat haisevat aivan järkyttävälle. Onneksi vatsaongelmat ovat ohi, eikä äänieristämättömässä kopissa tarvitse kauaa viihtyä. Pääkampuksella on vain reiät lattiassa, ja se tuntuu toimivan paljon paremmin kuin nämä pöntöt. * kadehtii *

 

Aletaan alusta. Maanantaina aamulla saavuin Helsinki-Vantaan lentokentälle – vain huomatakseni, ettei vatsatauti hellittänyt otettaan. Annoin ylen puolenkymmentä kertaa ennen lähtöä. Pelkäsin jo lennoista tulevan katastrofin – yli 20 tuntia vessassajuoksemista. Onneksi lääkkeet ja vedentankkaus auttoivat. Tukholman Arlanda on valtava kenttä. Kävelin varmaan kilometritolkulla siihen terminaaliin, josta kone Qatariin lähti. Selvisin ruotsilla aina siihen asti, kun minua kuulutettiin lähtöportille. Olin sössinyt jotain Helsingin itsepalvelulähtöselvityksessä, jotain matkatavaroihin liittyvää. Jono seisoi aikansa enkä tiennyt mistä oli kyse, mutta sitten kaikki näytti selvinneen ja matka saattoi jatkua. En ole aiemmin tiennyt mitä luksus on ennen kuin pääsin Qatar Airlinesin koneeseen! Ennen ateriaa tarjotut kosteuspyyhkeet oli lämmitetty, vessassa oli käsirasvaa ja hajuvettä, ateriaan kuului alku-, pää- ja jälkiruoka...Edessäolevan istuimen selkämyksessä oli oma viihdekeskus, jolla saattoi katsella elokuvia, pelata Trivial Pursuitia ja opiskella arabiaa, muun muassa.

 

Jos kone oli hieno, Dohan lentokenttä oli paljon alkeellisempi. Lentokenttäbussista noustiin eri terminaaleihin sitä mukaa, minkä värisen kuoren oli lentolipulleen saanut Tukholmassa. Uuden turvatarkastuksen jälkeen minulla oli jo kiire Afrikan koneeseen, mutta valotaulujen kaikki tekstit olivat arabiaksi. Ihmeen kaupalla löysin oikean lähtöportin ennen aamuyhtä ja kone lähti Keniaan. Joka istuimella oli pussukka, jossa oli silmälaput, sukat, korvatulpat ja minihammasharja ja -tahna. Yöllä tarjottiin kyllä ruokaa, mutta olin liian väsynyt syömään. Aamiaisen henkilökunta valitettavasti unohti tarjoilla minulle, joten olin jo Keniassa nälkäinen ja janoinen. Nairobiin laskeutuessa aurinko nousi ja maisema oli kuin torimaaluksesta – taivas liekehti oranssia ja punaista, jota vasten lentokentän palmut piirtyivät mustina.

 

Keniaan jäävät potkaistiin ulos ja matka jatkui Tansaniaan. Kuumuus ja kosteus kietoivat välittömästi nihkeään syleilyynsä. Viisumin hankinnassa meni oma aikansa, ensin tuo viidenkymmenen dollarin turistiviisumi ja myöhemmin pitää hankkia viidensadanviidenkymmenen dollarin opiskeluoleskelulupa. Kukaan ei ollut minua vastassa, vaikka oli ollut puhetta. Aikani odoteltua kuumuuteen, väsymykseen ja nälkään puolikuolleena antauduin kiskuritaksin kyytiin. Kummallista kyllä, löysin kampuksella Links Officeen ja sain saattajan asunnolle. Avaimen etsimiseen meni tietysti oma aikansa. Olin raahannut 22- ja 8-kilosta laukkua ylämäkeen kinttupolkua ja sitten vielä kolmanteen kerrokseen, yhä pitkähihaisessa ja välihousuissa. Selvisin vielä kioskille asti hakemaan ruokaa, mutta kun kukaan ei ymmmärtänyt mitä sanoin enkä itse meinannut saada selvää paikallisten tavasta lausua englantia, purskahdin itkuun ja olin valmis lähtemään heti takaisin kotiin. Hetken levättyä päätin kuitenkin jatkaa leikkiä, ja löysin kaksi muuta suomalaista alakerroksesta. Heidän avullaan pääsin ostoskeskukseen (daladalalla; pakettiautolla johon on ahtautunut vähintään 35 henkilöä) ostamaan kaikkea tarvittavaa, sillä valmiina oli vain huonekalut. Vessapaperia, ämpäreitä, kahvikupin, lakanat, ruokaa, siivousrättejä ja nettitikun sekä SIM-kortin. Myöhemmin kävi tosin ilmi, että kummassakaan ei ollut saldoa. Nettitikun ”viikon ilmainen käyttöaika” osoittautui kymmenen minuutin pituiseksi. Siksi vasta eilen pääsin nettiin sähköposteja lukemaan ja kuivaharjoittelemaan blogikirjoittelua.

 

Illalla menimme vielä Mwengen torille ostamaan tyynyä ja vedenkeitintä. Ruoka on samanlaista niin kampuksen ravintoloissa kuin muuallakin – riisiä ja papuja. Liha ei vaikuta syömäkelpoiselta, kala on onneksi maistuvaa. Istuimme vielä iltaa taloa kiertävien hajonneiden rappusten tasanteella. Kaskaat soittivat ja yötuuli vilvoitti. Aloin uskoa, että tästä vielä tulee jotain. Ainakin kun oppii swahilia, sitä on pakko täällä osata. Kämppikseni onneksi opettaa mielellään, eikä harmistu puutteellisista englannintaidoistani.

 

Seuraavana päivänä, keskiviikkona, yritimme hoitaa asioita. Yhden laskun maksu voi kestää ikuisuuksia. Esimerkiksi käy ilmi, että lasku on maksettava dollareissa, ja käteisellä, joita on mentävä vaihtamaan toiseen pankkiin, käteisellä. Automaateista ei kuitenkaan tule kuin 400 000 shillinkiä kerralla, ja mitä luultavammin automaatit eivät toimi, joten on mentävä taas daladalalla ostoskeskukseen ja palattava maksamaan seuraavana päivänä. Ensin kirjoitetaan maksutoimeksianto kuitteineen sinipaperin avulla ja sitten jonotetaan tiskille. Opiskelijakortit saimme yllättävän nopesti – vain huomataksemme, että vanhenemispäivä oli merkitty viime vuodelle. Kun menimme valittamaan asiasta, kävi ilmi, että minun opiskelijanumeroani ei ollut olemassakaan ja kaverini oli samalla numerolla yhden tai kahden kanssa. Minun numeroni oli kuitenkin oikea, kävi ilmi seuraavana päivänä. Asiaa ei ole silti vieläkään saatu korjattua... Illalla menimme taas Mwenguun ostoksilla ja olimme siellä kauan pimeän tulon jälkeenkin.

 

Torstaikin meni asioita hoidellessa. Kävimme eri toimistoissa, sillä opiskelijan pitää juosta samojen papereiden kanssa paikasta toiseen, ottaa tuolla kopio ja tuolla toinen, odottaa virkailijoiden ruokailujen tai juoruamisten loppumista ja kuulla lopulta, ettei asiaa voi hoitaa tänään. Illalla menimme daladalalla ja riksalla Oyster Bayhin. Elämäni ensimmäinen riksakyyti loi ikimuistoinen. Jätkä veti 45 asteen kulmassa puoliksi jalkakäytävällä ja puikkelehti henganvaarallisesti isojen autojen seassa. Oyster Bayssa testasin joogaa ja ihanaa, ihanaa thairavintolaa, jossa sai ruotsinkielistä palvelua. Paluumatka tapahtui pimeän aikaan, mutta meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kävellä maantien reunaa lähimmälle pysäkille, vaikka paikalliset siitä varoittivatkin. Kaikki meni kuitenkin hyvin, ja istuimme iltaa kauan hyttyskynttilän kanssa ulkotasanteella.

 

Perjantai oli orientaatiopäivä. Nyt meillä on jotain hajua jostain, mutta saamamme lukujärjestykset tulevat kuulemma vielä muuttumaan eikä opiskelu ilmeisesti alakaan maanantaina... Saapa nähdä. Tutustuin kuitenkin moneen muuhun vaihto-oppilaaseen, ja istuimme iltaa tähtitaivaan alla poikien asuntolan kattoterassilla. Meitä oli Norjasta, Uudesta-Seelannista, Sveitsistä, USA:sta, Etelä-Koreasta ja Suomesta, ainakin. Kämppikselläni oli malaria, mutta se näytti parantuneen yhdessä yössä, sillä tänään hän oli jo pirteä. Itse olen jättänyt malarialääkkeet pois, aloitan ne vasta sadekauden alkaessa. Otan vain vähän giniä iltaisin...

 

Tänään heräsin vasta kun huvitti, ja minua sattui huvittamaan vartin yli yksitoista. Kannoin vettä vessaan, suihkua varten (vihdoin:) ja siivoukseen. Pesin lattian, parvekkeen ja pöydät. Nyt täällä on vähän inhimmillisempää. Lounas on sovittu noin tunnin päähän etiopialaiseen.

 

Tämä kampusalue on ihana! Koska se sijaitsee rinteellä, varsinkin ylhäällä olevien asuntoloiden luona tuulee aina. Se helpottaa oloa. Koko alue on vehreä ja viihtyisä. Puut ovat kukassa, apinoita juoksee siellä täällä, samoin gekkoja. Tähän alkeellisuuteen tottuu pian. Minulla on vain yksi kuppi, yksi haarukka, yksi lusikka ja yksi vati. Gambiasta ostettu huivi palvelee peittona, mekkona, hartiahuivina ja hameena. Samalla saippualla pesen itseni, astiani, vaatteeni ja lattiat. Vessoissa ei ole lukkoja, ei aina edes ovia. Ja jos jossakin on ovi, ei välttämättä ovenkahvaa. Vähällä sitä tulee toimeen, eikä edes tee tiukkaa. Tämä on jo koti, enkä enää kadu päätöstäni lähteä tänne. Kielitaito paranee huimasti, jo ensi kuussa on luvassa jännittävä retki Sansibarille ja raha riittää hyvin alhaisen hintatason vuoksi (esimerkiksi lounas 0,50€ ja daladalamatka 0,15€). Jos jokin ei toimikaan tai tapahdukaan tänään, se toimii huomenna – tai ensi viikolla. Kaikki kai aina menee kuten pitää, vaikkei kuten pitäisi.