Kehitysmaaluennollekaan ei saapunut opettajaa. Nyt pitäisi mennä pelastamaan pyykit, kun joku lanaa niille yläkerroksista vessaliemiä paperisilppuineen. Siivoaminenkaan ei ole täällä niin justiinsa. Vessoissa on samat paskarannut pytyssä ja lattialla, kunnes ne pikkuhiljaa kuluvat pois. Pojat pesevät ulkona pyykkiä, nyt kun heilläkin on tankissa vettä. Meidän vesitankilla on ollut aamusta asti noin kahdenkymmenen ihmisen jono. Joltain alueelta lähistöllä on vesi kokonaan loppu, ja nyt he hakevat autokuormittain vettä täältä. Meidänkin huoneesta on vesivarasto tyhjänä, mutta nyt vedenhakuun pitää varata aikaa ja tänään on odoteltu tarpeeksi. Ei siis suihkua tänään. Sosiologian kurssi ei toteutunut aamulla eikä uudella ajankohdalla iltapäivällä. Talousluento oli peruttu myös. Ihme kyllä, kirjallisuuden opettaja saapui luennolle, mutta opettaja oli vaihtunut eikä luento kestänyt kuin tunnin, ei kahta. Alkaa kohta jo ärsyttää. Vielä enemmän ärsyttää kulkea ryhmän perässä toimistolta toimistolle kysymässä, jos joku tietäisi lukujärjestyksistä yhtään mitään ja taas hengailla tuntitolkulla yhdessä odottamassa, jos joku vaivautuisi paikalle. Vihaan ryhmäliikuntaa, ryhmätöitä, ryhmämatkoja ja ryhmäleikkejä. Vihaan loputonta ryhmäilyä ympäriinsä. Grr.

 

Muuten tänään on ollut hyvä päivä. Sain ajoissa tiedon, että aaamukasin luento on peruttu, joten ei tarvinnut herätä 6.30. Ihan hyvä, sillä ajoissa nukahtaminen on hankalaa jatkuvan trafiikin ja myöhäisten vierailuaikojen takia. Menimme riksalla syömään Oyster Bayhin – ihanaa sushia ja kevätkääryleitä! Riksakuski mennessä oli aika villi ajuri, ja takaisin tullessa jumitimme ruuhkassa. Kannattaa todella varata aikaa liikkumiseen täällä. Tinkaustaitomme ovat ilmiselvästi kehittyneet. Riksan saa noin puoleen hintaan lähtösummasta.

 

Mitähän sitä vielä keksisi? Pimeä tulee noin tunnin päästä. Sen jälkeen tuntuu ”oikeammalta” laiskotella, siis minun mielestäni. Ehkä vain lueskelen parvekkeella ja nautin tuulesta koko päivän kestäneen hikoilun jälkeen. Huomenna voisin mennä katsomaan elämäni ensimmäistä Bollywood-elokuvaa, ne ovat nyt supertarjouksessa eli noin 3,50€. Onpa rankkaa:)