Kiitos kommenteista! Ne lämmittävät mieltä – tai ehkä näillä leveysasteilla ja kulttuurishokin partaalla pitäisi sanoa jäähdyttävät mieltä. Täällä on jo uskomattoman paljon kävijöitä. Ihanaa, olen vallan otettu.

Pitää tunnustaa, että tämä odottelu ei aina niin ihastuttavaa ole. Lauantain ”tunnin päähän sovittu” lounas ei alkanut lähimaillekaan kolmen kieppeillä, vaan syömään päästiin vasta puoli seitsemän. Nälkäisenä se on pitkä, pitkä aika. Ruoka oli kyllä valtavan hyvää, leipärullasta repäistiin lätty, jolla mätettiin kastikkeita napaan. Tulin takaisin rikshalla, vaikka hieman hirvitti pimeässä yksin sellaisen kyytiin lähteä. Pelko oli kuitenkin turha, tällä kertaa ratissa ei ollut 14-vuotias koltiainen eikä se yksi vauhtihullu. Moporikshaan mahtuukin paremmin kun on yksin, mennessä meitä oli 6.

Sunnuntai on ollut paras päivä tähän mennessä! Aamupäivästä pääsimme lauttaan, ja sillä saareen, jonka nimeä en vieläkään muista. Bongaya? Ensimmäinen pulahdus turkoosiin Intian Valtamereen, ja kaikki hiki ja väsymys oli tiessään. Valitettavaa kyllä nukahdin aurinkoon ja paloin. En voi vieläkään kohotella kulmiani tai otsaa kiristää ja vihlaisee. Ilta jatkui mukavissa merkeissä, oli hieno auringonlasku ja tavattiin oikein superjulkkiksia. Sain kunnian kätellä yhtä Tansanian kuuluisimmista näyttelijöistä. Kotimatkalle lähdettiin puoli kahden aikaan, tällä kertaa taksilla. Luksusluksus...

Tänään luentojen oli määrä alkaa, mutta viimeisten tietojen mukaan ne oli peruttu. Puhelin soi kuitenkin 10.15 ja kuulin luennon alkavan kaikesta huolimatta vartin päästä. Päivän toinen luento oli peruttu myös, mutta yliopistolla vierähti kuitenkin aikaa – oheismateriaalien kopiointiinkin meni tunti.

Loppuilta menikin vedenkannossa, niin suihkuun kuin tiskiin kuin kanistereihinkin. Kuinkahan mones päivä tämä on ilman juoksevaa vettä? Kaikkeen kuitenkin tottuu. Jatkuva sosiaaliseeraaminen on ainoa mikä käy joskus voimille.