Johan taas elämä hymyilee, sain pitkästä aikaa nukuttua yöllä. Nukuin sitten vähän liiankin sikeästi, enkä ehtinyt kirkkoon, mutta mennään nyt tämä päivä rennosti. Pyykkiä on pakko pestä, mutta muuten ajattelin olla köllötellä. Kampus on niin autio ja hiljainen, pihalla istuu vain vahtitäti, ketään muita ei näy. Täällä on ollut niin hiljaista jo kaksi viikkoa, kun lukukausitauko on vienyt kaikki kotiin. Kuukausi tätä afrikkalaista aikaa (ja ajankäsitettä) on jo vaikuttanut suhtautumiseeni laiskotteluun ja ajan käyttöön, voin ihan hyvin ottaa päiväunia ja istua tekemättä mitään enkä koe haaskaavani aikaa tai vetelehtiväni. Tai sitten se on tämä alituinen kuumuus, ei jaksa sykkiä:)

Perjantai-illalla meillä oli kitaramusiikkia ja laulua poikien asuntolan katolla. Kukkulalta näki ympäröivän kaupungin valot ja kaiketi tuhansia tähtiä, kun pilvet väistyivät. Etelän ristikin siellä oli, vaikken sitä tunnistanutkaan. Tiedän tulevani kaipaamaan tänne takaisin.