Tasan kuukausi takana maassaoloa. Käteen on jäänyt aika hyvä fiilis. Ehkä tämä kuumuus väsyttää ja tainnuttaa siinä määrin, että olen suorastaan uskomattoman kärsivällinen ja nauran ennemmin kuin revin pöksyni taas yhdestä uudesta vastoinkäymisestä. Eilen kyllä riehuin matkapuhelinmyymälässä, kun netti ei suostu toimivaan, vaan kuluttaa viikon saldon tunnissa. Ihmiset tuijottivat, ja sitten hävetti. Ei täällä vihastumalla mitään aikaan saa, ennemmin nuoleskelulla. Tarkoitan sillä esimerkiksi kunnioittavaa puhetapaa, vaikka vastapuoli ei olisi paljoakaan vanhempi – tai käyttäytyisi sen arvoisesti. Kun purin suuttumustani menettämiini 25 000 shillinkiin, reiluun kahteentoista euroon, sain vihdoin lupauksen että jos nyt ei toimi, saan rahat takaisin. Muutenkin eilen oli vallan kummallinen kauppareissu: sain kaiken, mitä tulin hakemaan. Se, että liikkeen ulkopuolella on kyltti ”laminoidaan ja tulostusmahdollisuus” ei tarkoita, että sieltä saa kumpaakaan. ”Mutta teillä on tuo kyltti?” ”Juu.” ”Mutta täällä ei voi tulostaa tai laminoida?!” ”Ei.” Ja sillä sipuli. Mitään pahoittelua ei tule. Ravintolan menu voi luvata toistakymmentä eri ruokalajia, mutta sitten käy ilmi, että siellä tarjotaan vain yhtä eikä siinäkään ole luvattuja raaka-aineita. Jos kysyt, miksi hiivatissa sitten pöytään tuodaan Kalevalan kokoinen menuu, tarjoilija katsoo sinua kuin vähäjärkistä. ”Otaksä sitä spagettii vai et?” Tilasin kookosmaito-cashewpähkinäkastikkeen ja sain kastikkeen ilman kookosta tai cashewpähkinöitä. Kerran sain lasinsiruja mausteeksi. ”Tarjoilija, ruoassani on lasinsiruja.” ”Juu.” Maidottoman ruokavalion saaminen on sekin sattumankauppaa, valitettavasti. Mielenkiintoisia ruokapalleroita myydään joka kadunkulmassa, mutta en vieläkään tiedä, mitä ne kaikki sisältävät. Etsin eilen luonasta, mutta englannin ja swahilin sekoitukseni ei ihan toiminut: ”Hei, mitä nämä piirakat ovat?” ”Juu.” ”Ovatko ne suolaisia? Onko niissä lihaa?” ”Juu.” ”Ovatko ne makeita?” ”Juu.” ”Mitä ne maksavat?” ”En puhu saksaa.” En minäkään?!

Elämä on täällä kroonisen sekasortoista. Säännöllisen epäjärjestelmällistä. Mukaansatempaavaa ja leppoisaa kyllä enimmäkseen. Missä muualla liikennepoliisit ovat pilvessä ja kaupoissa tanssitaan käytävillä? Liikenne on kyllä ihan oma lukunsa. Olen ilmeisesti jonkinlainen sensaatio kutreineni, sillä auton torvet törisevät ja ikkuinoista huudellaan, vaikken edes toikkeroisi autojen alle. En ikinä totu tähän ”vääränpuoleiseen” liikenteeseen! En enää pyri taksiin kuskin paikalle kuten ensimmäisenä päivänä, mutta jotta uskallan ylittää kadun, pitää pari kertaa miettiä kumpaan suuntaan pitikääm ensin katsoa, sitten ristiä kätensä ja juosta. Paikalliseen saippuaan, jota myydään muun muassa lähikioskilla, olen vallan rakastunut. Tangosta lohkaistaan pieni pala, noin 10 centtiä, ja sillä lähtevät punaviini- ja tomaattitahratkin! Koska kioskimyyjä yleensä vetää lonkkaa jossain, en pariin viikkoon saanut sitä saippuaa ja ostin Sunlightia. Sillä nyt ei puhdistu mitään! Sain vain pyykkimuijan kädet aikaiseksi. Tankopötkö pesee kädet, kropan, astiat ja vaatteet eikä kuivata näppejä. Pitää ostaa kotiin viemisiksi varmaan:)

En enää kestänyt päänsärkyä, joka on ollut kuukauden vieraana. Tyyny on niin paska. Se on kivikovaa vaahtomuovia, siinä on kuoppa keskellä ja se on tupakan polttamissa. Haaskasin 14 euroa uuteen luksustyynyyn... Tuli huono omatunto, mutta ehkä olo helpottaa. Nuhakin on kaikonnut, vielä vähän lohkeavaa yskää on jäljellä, muttei se enää valvota. Sansaibarilla siihen on perinteisesti käytetty raakaa munaa lääkkeenä, mutten ilkeä. Nyt valvottavat hyttysenpistot! Hyttysmäärä on lisääntynyt, on ehkä aika harkita malarialääkitystä. Kävin jo kerran testeissä ja sitähän ei tehty millään steriilillä neulalla, vaan aseella joka muistotti partaterää ja se vihlaisi aika kipeästi ja piti vain toivoa, ettei kyseessä ollut mikään paskainen puoskari siellä takahuoneessa. Eipä kai, mutta kuumottavaa touhua näin meikäläisen vinkkelistä.