Nyt hävettää. Olen asunut huoneessani kaksi ja puoli kuukautta tajuamatta, että parvekkeeltani näkyy meri; Intian valtameri ja Msasanin niemimaa!

Yli tuhannen lukijaa jo, kiitos kommenteista ja kiva kuulla, että kuulumiseni ja Tansania kiinnostavat!

Suomalainen ystävä, jonka tapasin Kapkaupungissa saapui Dar es Salaamiin aamulla. Tapaamme huomenna Calebashissa. Viime yönä Postassa tapaamani suomalaistyttö yöpyi luonani. Kylläpä olen sosiaalinen. Suomalaisten opiskelijakollegoidemme kanssa emme enää käytä puhelinta kommunikointiin vaan paikalliseen tapaan huutelemme toisillemme parvekkeelta, jopa aamuyhdeltä. Maassa maan tavalla.

Nyt jää postaus lyhyeksi, on paljon kouluhommia. Huomenna alkaa veistokurssin opinnäytetyön tekeminen. Tinkaustaitoni ovat kehittyneet, eilen sain 250 000 shillinkiä maksaneen ebenpuun kappaleen tingattua 25 000 shillinkiin, vaikka opettaja epäili ettei siihen pysty ilman paikallista ystävää. Mani siihen hommaan tunti, mutta lopulta minulla oli rutkasti uusia ystäviä ja kaiverrus- ja tingatinga-opettaja. Heti kun olin näyttänyt omia piirustuksiani, hinta putosi satasella. Yhtä ihmeellistä myyjistä oli, että mzungu osaa teroittaa puukkoja. Siellä toverini hioi talttoja ja minä esittelin piirustuksiani. Nautin suunnattomasti tinkaamisesta, melkein harmittaa että tarvitsen niin vähän. Olen aina valmis tinkaamaan kavereille bajaajeja. Bajaaj(riksa)kuskit tuntevat minut jo ja tervehtivät tavatessa edes tarjoamatta palveluksiaan. Nyt on kuitenkin paras tervehtiä oppikirjoja, kwa heri!