Löysin oikein hyvän perässävedettävän matkalaukun ja maksoin siitä kymmenen euroa, sekä kolme paitaa ja hameen, kaikki euron kappale ja kaikki oikein nappiosumia kunnoltaan ja istuvuudeltaan. Mitä enemmän puhuu swahilia, sitä helpommaksi kaupankäynti käy. Lisäksi löysin uusia pikkuhousuja 50 centtiä kappale, kun kauppakeskuksessa kappale hinta on yli 5 euroa (!). Nyrkkipyykki on vanuttanut kaikki alushousuni XXL-kokoon. Minun pyykkäämiseni on täällä aina puheenaihe. Ilmeisesti niin moni vaihto-oppilas pesettää vaatteensa, että minun kyykkimistäni sopii kummastella. Naapurit tulivat tänään ihmettelemään, että kylläpäs minä tykkään pyykkäämisestä kun joka päivä pitää. Kerroin, että hikoilen ja haisen niin kamalasti, että se on jo pakko. Hiki haisee täällä aivan kummalliselle, kuin hieman härskille voille. Enkä ikinä aiemmi ole keltaannuttanut valkoista paitaa, mutta nyt sekin on tehty. Paita, jolla tanssin lauantaina, ei ole keltainen vain kainaloista mikä olisi ymmärrettävää, vaan kauttaaltaan. Pakko hankkia jostain valkaisuainetta. Muuten minulla alkaa olla jo aika tee-se-itse-naisen setti pikaliimasta ratkojaan, vasara ja iskuporakone vielä puuttuvat.

Tässä kulttuurissa arvostan tätä suorasukaisuutta, kaikesta huolimatta. Asiat sanotaan niin kuin ne ovat, turhat kiemurtelut ja sanahelinät skipataan suosiolla. Jos jokin ei miellytä, ”hapana!” tulee aika kipakasti. Jos jokin on hauskaa, sille nauraa räkätetään estottomasti. Kun tanssijalkaa vipattaa, niin siitä vaan menoksi, on sitten ruuhkabussissa tai kassajonossa. Ollaan tässä mietitty, millaisina oikein palaamme Suomeen. Kovaäänisinä, kirjavasti pukeutuneina ja vasenta kättä missään enää käyttämättä. Puhumme varmasti vieressäistujalle bussissa ja haluamme syödä ravintolassa käsin. Olemme myöhässä kaikkialta ja tinkaamme supermarketissakin? Saas nähdä, varokaa kotijoukot! Swahilin kielessä ei ole ”pleasia”, esimerkiksi ”ojentaisitko suolan, kiitos” on ”ojenna suola”. Swahilin opettajan mielestä ei ole edes ”ole hyvää”, mutta usein kuulee käytettävän ”karibua” siinäkin tilanteessa, sehän on oikeasti ”tervetuloa”. ”Pleasia” korvaamaan ollaan istuttamassa ”tafadhalia”, mutta se on vanhastaan tarkoittanut suurin piirtein ”älä leiki kanssani”, joten sitä ei kannata käyttää. (Älä mulle rupee, suola tänne!) Daladalan rahastajaa ei kuulu tervehtiä, eikä kiittää vaihtorahoista. Käytännössä daladalassa ollaan aika mykkiä. Jos on asiaa rahastajalle, voi vain karjaista ”Veli!”, jolloin hän karjaisee ”häh?” ja sitten voi esittää asiansa, kuten että sain sata shillinkiä liian vähän takaisin. Yhtä luonnollista on, että mehumyyjä onnittelee oikein lämpimästi kihlauksen johdosta sormuksen huomattuaan. Menin kerran Mwengen torille pikkuinen finni otsassa, ja vastaantulijat katsoivat kaikki tarpeelliseksi naputtaa olkaan, ”sisko hei, sul o finni!” Joku oli jo valmiina puristamaan sen. Finneistä puheenollen, ihoni on täällä aivan uskomattoman hyvässä kunnossa. Rusketus alkaa kaikota, kun päivittäin vain sataa ja ilma on viilennyt, mistä olen oikeasti todella kiitollinen. Etelä-Afrikassa on lie vielä viileämpi, kyllä minua nyt hemmotellaan sen suhteen. Pitäisi alkaa pakata, mutta kaikki vaatteet ovat vielä märkiä. Huomenna en ehdi, kun olen kuulemma menossa jonnekin Goethe-instituuttiin jotain elokuvaa varten.