Hyvää palmusunnuntaita, hyvää aprillipäivää ja terveisiä kirkosta! Kävimme yhden ugandalaisen kanssa kampuksen englanninkielisessä jumalanpalveluksessa. Siellä tanssittiin ja taputettiin, laulettiin kovaa silmät kiinni ja onniteltiin syntymäpäiväsankareita. Meno oli todella kodinomaista ja vapautunutta. Swahilinkielinen jumalanpalvelus on yhtä aikaa monessa eri paikassa, koska kaikki halukaat eivät mahdu kirkkoon. Englanninkielinen pidettiin kauppaopiston salissa. Kirkko oli tupaten täynnä, ulkonakin seisoi ainakin satakunta yrittäen kurkistella oviaukosta sisään nähdäkseen ja kuullakseen jotain. Melkein kaikilla vastaantulijoilla oli Raamatut kädessä ja palmunlehviäkin näkyi, onhan palmusunnuntai. Tansania on hyvin uskonnollinen maa.

Taas jää postaus lyhyeksi, koska vaihteen vuoksi aika on kortilla. Huomenna menen hommaamaan liput ja sitten olen aika tiiviisti poissa reilut kaksi viikkoa. Keskiviikkona lähden viettämään pääsiäistä Sansibarille (muun muassa Täydenkuun juhlat) palatakseni seuraavan viikon tiistaina. Heti seuraavana päivänä lähden kaverini kanssa kolmen ämmän matkalle eli Moshiin, Mwikaan ja Mombasaan. Siivoojamme on muuten kotoisin Moshista ja hänen äitinsä asuu Mwikassa. Tämä kaveri on sama poika jonka tapasin Kapkaupungissa. Koska Etelä-Afrikan viisumia ei voi uusia rajanaapurimaassa, hän tuli Dariin torstaina ja päätti lähteä kanssani reppureissulle Keniaan.

Eilen vietimme koko päivän rannalla ja söin hotellissa yhden elämäni hienoimmista buffet-lounaista. Aterimia oli melkein kymmenen ja jälkiruoaksi oli suodatinkahvia! Rusketuin paljon. Ainoa haittapuoli oli, että joku varasti kenkäni rannalla. Eteläafrikkalaiset ystäväni ovat varmasti haltioissaan, mutta minä tykkäsin niistä Crocseista kovasti. Niiden olemassaolon saattoi unohtaa. Ne eivät painaneet eivätkä hanganneet ja niillä saattoi kulkea missä vain. Suihkun jälkeen ne kuivuivat nopeasti ja niillä saattoi vaeltaakin. Ne suojasivat varpaita kömpelyydeltäni. Ne olivat hyvät kengät. R.I.P. Nyt ovat jalat kauttaaltaan rikki, kun olen yrittänyt muita vaihtoehtoja. Varpaiden välit, jalkapöydät ja kantapäät ovat täynnä rakkolaastareita ja tulehtuvia haavoja ja vesikelloja.

Kämppikseni hukkasi avaimensa. Nyt on ovi koko ajan auki ja pelkään, että kohta läppäri lähtee. Hän antoi avaimensa jollekin kaverilleen, joka haki huoneesta hänen läppärinsä ja muut koulutarvikkeet ja tunki tavarat kaappiinsa ja hukkasi sitten kaapin avaimen. Ennen kuin kaveri saa murrettua kaapin oven, kämppikseni kandi seisoo vaikka palautuspäivä on huomenna. Hän ei viime viikolla olisi muutenkaan saanut kandia valmiiksi, koska sai silmätulehduksen likaisesta vedestä. Se vaiva on nyt todella monella, paitsi minulla.

Jaksan joka kerta yllättyä, miten kaikki muistavat minut. Aina tulee joku huutelemaan Mariamua. Bajaaj-kuskit tulevat haastelemaan ihan muuten vain ja yllättävintä oli, että Vodacom-myyjä tarjosi eilen kyytiä! Olen käynyt siellä niin monta kertaa riehumassa nettiasioissa, että luulin etteivät he halua nähdä minua enää ikinä. Yksi kaveri, joka kerran oli auttamassa minua meni joku aika sitten liikkeeseen omissa ja kämppiksensä asioissa. Hän aloitti lauseen: ”Minulla ja kaverillani on joku ongelma nettitikun kanssa...” ja myyjä kalpeni. ”Silläkö kaverilla?” Vasta kuultuaan, ettei kyse ollut minusta, hän rauhoittui ja kiitti. Monta monituista kertaa siellä liikkeessä piti käydä, ennen kuin asiat alkoivat sujua. Nyt toimii (koputtaa puuta...).

Täytyy jatkaa esseiden ja esitelmien vääntämistä. Jos minusta ei kuulu vähään aikaan, niin olen jossain periferiassa tietokone- ja kännykkäverkkojen ulottumattomissa.

Täällä Marja Heikkinen, Dar es Salaam