On hieman tyhjä olo kuten aina reissun jälkeen. Laukkujen purkamisen jälkeen tuntuu vähän siltä, kuin ei missään olisi ollutkaan, vain unta nähnyt. Matkasta jäi kuitenkin jäljelle mojova rusketus ja hauskat muistot, kuten että juotiin pillillä kahvia hienossa kahvilassa tai leikittiin tyynysotaa Tana Guest Housen hirveillä tyynyillä, joilla ei kerta kaikkiaan ollut muuta virkaa. Tuliaisia on totta kai, ja muutama kamerakännykkäkuva. Mombasa on kaunis, meri on turkoosi ja hiekka valkoinen ja vanhakaupunki pittoreski. Kaipaan sitä tuulta ennen kaikkea. En hikoillut viikkoon! Nyt on taas lämmin aamu, luen huomisiin kokeisiin ja suunnittelen keittäväni toisen kupin kahvia.

Meillä on uusi siivooja, joka käyttää pesuainetta. Aivan ihanaa, vessa on puhdas ja raikas ainakin hetken joka päivä. Tuntuu vähän siltä, että nuo kaksi muuta siivoojaa tekevät kaikkea muuta kuin siivoavat. Ruma sanoa näin, mutta toinen vain tepastelee ympäriinsä ja kolmas pesee opiskelijoiden (lähinnä vaihto-opiskelijoiden...) pyykkiä, mikä tarkoittaa ylimääräisiä ansioita. Pesuhuone alkaa olla jo aika homeessa. Täällä minun huoneessani ei ole homeessa kuin yksi laukunhihna (mikä hämmästyttää suuresti, miten se koko ajan heittää uudestaan homeeseen?), mutta kotihiiri raivoaa päivittäin. Eilisestä asti täällä on ollut myös lauma torakoita, jotka putoilevat äkkiarvaamatta tyynylle. Gekkoihin olen jo tottunut, kiitän niitä mielessäni joka kerta kun ne nappaavat hyttysen. Nyt pitäisi syventyä itsemurhaan ja sen merkityksiin afrikkalaisessa kontekstissa. Äsken analysoin sitä, miten kurpitsa symboloi kulttuuria ja kurpitsan kitkeminen länsimaalaistumista tai jotain sinne päin. Voi hyvää päivää.