Ensimmäinen koe takana, meni aika penkin alle kun en ymmärtönyt kysymyksiä. Luulin, että ”sustainable development” eli kestävä kehitys on yhtä kuin ”subsistence” eli jotain ihan muuta kuin haettiin. Muut kysymykset ehkä juuri ja juuri ymmärsin ja osasin vielä vastatakin. Huomenna sosiologia, keskiviikkona historia ja puutyön palautus, torstaina kirjallisuus ja swahili. Sitten on vaihto-opiskelu pulkassa.

Täällä on ainakin tajunnut, että yhtään mikään ei ole itsestäänselvyys. Eivät edes vessanlukot. Hyvä jos täällä on kahvaakaan, ei aina edes ovea. Kaiken ei tarvitse olla niin viimoisen päälle ja hygieniavaatimuksistakin on oppinut tinkimään. Aiemmin minulta meni ruokahalu, jos ruokailutilassa haisi. Tuolla periaatteella täällä kuolisi nälkään:) Aina välistä tekee mieli karkkia, mutta Shopriten kaikki namit ovat menneet vanhaksi aikoja sitten. Vuosi tai pari sinne tänne. Yleensä en edes uskalla katsoa parasta ennen-päivämääriä. Home tulee aina tarkastettua, tänä aamunakin kasvoi leipä karvaa. Eilen museossa kyllä meni ruokahalu, kun lounaaksi oli ollut okraa ja kassavanlehtiä. Tulin liian täyteen ja koko päivän ällötti sen ruoan koostumus, haju ja maku. Odotin innolla museon ravintolan ruokaa, se olisi varmaan jotain hyvää. Tilasin kasvisannoksen ranskalaisilla ja mitä sain – okraa ja kassavanlehtiä!

Suomen ulkoministeriö varoittaa daladaloista ja bajaj-riksoista, mutta en ole valmis siihen yhtymään. Daladaloissa on yleensä niin ahdasta, ettei mahdu käymään edes omalla saati vieraan taskulla. Etupenkkiä kutsutaan kuolemanpenkiksi, ja voi ehkä olla viisainta olla istumatta kuljettajan vieressä, näinhän mihin puristuksiin kuski oli siinä kolarissa jäänyt auton etuosan muututtua haitariksi. Vaaratekijöitä liittyy aina liikenteeseen, niin täällä kuin muualla. Bajaj-kuskitkin ajavat fiksusti pyydettäessä, samoin kevaritaksit. Amerikkalaisten vaihto-oppilaiden piti allekirjoittaa sopimus, jossa luki mm. että he sitoutuvat käyttämään malarian estolääkitystä ja olemaan käyttämättä prätkätakseja. Tuo on ehkä vähän hätävarjelun liioittelua, mutta ilman kypärää hurjastelevan kevaritaksin kyydissä on ehkä se vaarallisin vaihtoehto, ei suinkaan mateleva daladala.

Vettä tulee edelleen(!!) ja sähkötkin ovat palanneet. Vedentulosta huolimatta miedän kerroksemme vessat eivät toimi, koska putket ovat tukossa. Paskalillu tulee jo reunojen yli pytystä. Ykköskerroksessa on pahemmin, siellä pesutilojen katto on romahtamaisillaan. Vesi tulee kakkoskerroksesta katon läpi.

Tässä muuten linkki tässä lähellä olevaan lastenkotiin, jonne viikon päästä menen viemään lahjoituksia. Watoto Wetu on kristillisille arvoille perustuva lastenkoti, jossa on viisivuotiaista alkaen entisiä katulapsia, alkoholistiperheistä tulevia, seksuaalisesti hyväksikäytettyjä ynnä muita vastoinkäymisiä kohdanneita lapsia. Kerron sitten millaista siellä oli. Linda on siellä nyt vapaaehtoistyössä ollut jo hyvän aikaa. http://watoto.thomasriis.dk/wwt/about/?content=background