En ole päivittänyt blogia kahdesta syystä; interner ei ole toiminut ja keskiviikosta sunnuntaihin olimme Sansibarilla. Terveisiä siis maustesaarelta! Se oli ihana loma, tähän alkeellisuuteen jo tottuneena ihmettelin huoneessa olevaa pesuallasta, josta tuli vettä; liikennepoliiseja ja heidän ylläpitämää kuria (täällä Darissa he kanniskelevat valtavaa kivääriä eivätkä juuri muuta teekään paitsi polttavat pilveä); ruokaa, joka maistui hyvälle; oikeastaan kaikkea. Hostellimme oli halpa ja hyvä – tällainen yhtälö on aika harvinainen, yleensä ne tulevat kahdessa eri paketissa. Suihku toimi ja siinä oli jopa lämminvesihana! Daladalat olivat kalliimpia, noin euron kun täällä 15 centtiä, mutta niihin oli merkitty maksimihenkilömäärä ja sitä noudatettiin. Söin joka päivä ihanaa ruokaa. Kävelin Stone Townin sokkeloisilla kujilla ja eksyin aina. Ostin tuliaisiksi kaikkia sellaisia mausteita, mihin Suomessa ei olisi varaa: sahramia, vaniljaa, punaista currya... Kävin parissa museossa ja solmin uusia tuttavuuksia sellaiseen tahtiin, ettei ole tottakaan. Opettelin snorklaamaan ja tingin kuin viimeistä päivää meluisilla toreilla. Kävin elämäni ensimmäisillä festareilla, Afrikan suurimmassa musiikkitapahtumassa Sauti za Busarassa, kuuntelemassa muun muassa nigerialaista ja ugandalaista musiikkia. Yhteenvetona, nautin täysillä pikku lomastani.

 

Vaikka minulla ei ole vielä papereita opiskeluoleskeluluvasta, sain lautan ja kaikki pääsymaksut kansalaishintaan opiskelijakorttia näyttämällä. Mennessä olin VIP-luokassa nopeammalla lautalla (12,5€) ja tullessa kakkosluokassa, 10€. Turistit maksoivat 35-75 dollaria suuntaansa. Merenkäynti oli mennessä aika kova. Hostelli oli varattu Flamingo Guest Housesta, eikä se aamiaisineen ollut kuin 12$ yö. Aamiainen tarjoiltuna pöytään oli taas sellaista luksusta että! Puhumattakaan siitä, että paitsi että vessat vetivät, oli niissä myös vessapaperia. Olen jo tottunut kantamaan omaa rullaa aina mukana. Sain valistaa ”keltanokkia” festareilla; kyllä, tuolla on vain reikä lattiassa; ei, ei siellä mitään paperia ole, ota minulta; vessa vedetään kaatamalla kannulla vettä saavista tarpeiden päälle; ei niistä kraanoista vettä tule, ota muovimukilla saavista vettä; saippua on laimennettuna liuoksena muovipullossa...

 

Maailman paras kahvila on eittämättä Zanzibar Coffee House. Sieltä sai leivoksia, joista en ollut nähnyt edes unta kuukauteen ja ihanaa kahvia. Sansibarilta löytää ravintoloita, joissa ruoka-annos on noin kaksi euroa tai alle, mutta kaikissa vähänkin tasokkaammissa saa varautua samaan kuin Darissa, eli noin viiteen euroon. Hummuksen kanssa saa maitoallergikko olla varovainen – jostain kumman syystä siellä tungetaan hummukseen jugurttia. Mausteretki on tosi turistijuttu, mutta käymisen arvoinen. Viidellätoista dollarilla pääsee sinne missä pippuri kasvaa. Kierroksia järjestää melkein jokainen hostelli, matkatoimisto ja jopa yksityiset. Sain maistella ja ihmetellä kaikenlaisia mausteita ja hedelmiä niiden kasvuympäristössä, lounas oli uskomattoman hyvä ja lisäksi pääsimme historiallisille paikoille sulttaani- ja orjakauppa-ajalta sekä autiolle paratiisirannalle. Ei paskempi tapa viettää päivä.

 

Olimme kuulleet kangojen (perinteinen kangasvaate) tukkukaupasta, mutta kun en jaksanut enää neljättä tuntia sitä etsiä, ostin kangat kangamarketilta. Tarkoin varjellun salaisessa kaupassa ne olisivat maksaneet vain 25 centtiä vähemmän. Kangat maksavat Darissa noin 7000SHS, Sansibarilla 5000, joten ostinpahan sitten neljä kerralla. Tinkimisessä ei haittaa kieliongelmat, pikkuisen pistää flirttiä ja naurua mukaan niin johan irtoaa. Sain viiden tonnin maustepusseja neljä kymppitonniin kun vain vähän yritin. Samoin katuruokamarketilla, joka on Forodhanin puistossa joka ilta, saa vatsansa täyteen naurettavan halvalla jos viitsii. Siellä on tuoretta ja hyvää merenelävää joka lähtöön. Maistoin ensimmäistä kertaa hummeria, ja mangokeittoa, mistä taisi tulla uusi lempiruoka. Kävin aiemmin päivällä tutustumassa kokkeihin, ja sain listahinnoistakin vielä alennusta ja elämäni parasta palvelua. Tinkiminen on vähän kaksipiippuinen juttu, en ole vieläkään päättänyt tykkäänkö siitä vai en. Siinä on alkuhankaluutensa, kun ei tiedä mitä mistäkin kuuluu maksaa ja sitten kun paikallinen hintataso selkenee, se vaatii loputtomasti aikaa ja tiettyä mielialaa. Kiireisenä ja väsyneenä ei millään jaksa alkaa neuvottelemaan siitä, onko saippuapala 15 vai 25 centtiä. Sansibarilla tinkaaminen tuntui hyvältä ja luontevalta (lomafiiliksissä), mutta täällä Darissa se ei tunnu yhtä hauskalta. Täällä ollaan vakavampia, jopa vihaisen oloisia kun kerron mitä aion maksaa ja mitä en. Myyjän ei kannata jäädä haastelemaan, vaan myydä seuraavalle. Tuputus on kyllä kovaa; kuka huutaa korvaan OSTA MUOVIPUSSI OSTAMUOVIPUSSI, toinen repii kädestä, kolmas tunkee jotain vaatekappaletta päällesi ja neljäs heittelee tavaroilla kuten yksi kääpiö Mwengessä.

 

Sansibar on itämainen, Dar afrikkalainen. Saari kuului ennen Omanille, ja vaikutukset ovat näkyvissä. Viisi kertaa päivässä kuuluu kaikkialta rukouskutsu; täällä harvoin vahingossa kuulee. Arkkitehtuurissa, ihmisten kasvonpiirteissä ja ruoassa on paljon arabialaista. Ehkä juuri siksi Sansibar on niin kaunis. Onhan se paljon puhtaampi ja järjestelmällisempikin kuin Dar es Salaam. Hyvin uskon, miksi suuri osa Tansanian turisteista suuntaa Sansibarille. Rannatkin ovat henkeäsalpaavia. Lähdimme snorklausretkelle Prison Islandille, 10$ (yksityispaatti olisi ollut 40$, mutta koska muita ei tullut, saimme privaattiretken samaan hintaan), uimme kirkkaassa lämpimässä vedessä ja ihmettelimme jättiläiskilpikonnia. Rantapoikiakin näkyy ladyjen käsipuolessa. Uskomattoman hyviä ne ovat suustaan, sitä melkein uskoo parhaimpia perässähiihtäjiä jotka kertovat kuinka olen heidän elämänsä rakkaus, tarkoitus ja suunta. Kerran yksi alkoi itkeä tihrustaa, kun en kahden päivän jälkeen lämmennyt. Se oli hieman absurdi tilanne, lohdutat siinä poloista... Kuljin paljon yksistäni ja aina oli joku perässä, mutta tuo yksi oli näemmä keksinyt vähän harvinaisemman markkinatempun. Kieltämättä tällainen hivelee naisellista itsetuntoa, kun joka päivä kehutaan kauniiksi ja luvataan ikuista rakkautta. Jotkut vain kehaisevat, kättelevät ja jatkavat matkaa. Toiset taas haluavat jotain, kuka mitäkin, ja lähtevät kävelemään perään jatkaen yksinpuhelua. Yleensä en voi pidättää naurua, ja sitten jätkät luikkivat tiehensä. Paras dialogi tulee tässä: istuimme rappusilla, ja joku mopopoika pysähtyy kohdalleni:

-Why are you so beautiful?!

-Why are you so handsome?!

-I am not handsome!

-I am not beautiful!

-Ok, bye!

Ja poika kääntää moponsa takaisin ja lähtee yhtä kovalla rytinällä kuin tulikin.

 

Koin aika turvalliseksi kulkea kaupungilla yksin. Juuri ennen lähtöämme kolme meikäläistä ryöstettiin viidakkoveitsellä uhaten Postassa, keskellä päivää ja heitä oli kolme, mukaanlukien yksi mies. Heiltä vietiin kaikki, mutta kun he huutivat perään että millä he nyt pääsevät kotiin, antoivat rosvot kaksitonnisen takaisin. Aika moni on ryöstetty. Yhdeltä vietiin laukku junassa, mutta kun uhri pyysi takaisin edes uimapukua, hän sai sen... Ei tässä henkensä edestä tarvitse pelätä, mutta rahaa ei kannata mukana kantaa tai sitten tunkea setelit vaikka rintaliiveihin kuten monesti teen. Kerran jouduin kävelemään hostellille yksin keskiyön jälkeen, tiedän kyllä ettei pitäisi, siitä paikallisetkin varoittavat, ja silloin vähän jännitti. Setelit olivat paidan alla tallessa. Kaksi ihmistä tapasin, ja kumpikaan ei ollut uskoa silmiään vaan kysyivät olenko oikeasti yksin liikenteessä. Selvisin siis, mutten voi suositella. Tutustuin moneen ihanaan turistiin ja paikalliseen reissussa, yksi oli huivikauppias Khamsini. Hän jäi ensin tyrkyttämään huiveja, mutta uskoi lopulta etten osta ja lopetti työt siltä päivältä. Katselimme rannassa auringonlaskua ja puhuimme pari tuntia uskonnosta. Aina välillä tekee hyvää tavata joku joka ei vaadi mitään, puhua vain ihmisenä ihmiselle. Tunsin oloni hyvin kotoisaksi tuolla värikkäällä saarella. En ikinä unohda festivaalien avajaiskarnevaalia. Porukka tanssi ja lauloi pitkin katuja ja oli koristautunut parhaan taitonsa mukaan, kellä oli lehmänsarvet fölissä ja kellä puolikas polkupyörä kostyyminsä osana... Liikuttava kokemus suorastaan.