Durbanista Port Alizabethiin kesti jotakuinkin 17 tuntia. Maisemat olivat uskomattoman kauniita, kumpuilevaa vehreyttä ja jyrkkiä vuorenkupeita. Port Elizabethista kaikki sanoivat, ettei siellä kannata kuin nukkua ja niinhän me teimme. Olisimme tehneet niin muutenkin, oli sen verran tiukka aikataulu: 2500 kilometriä ja 8 päivää aikaa, joista yhden jo missasimme sairasloman takia. Port Elizabethistä oli taas kuutisentoista tuntia bussimatkaa Kapkaupunkiin. Garden Route on yksi maailman kauneimmista teistä. Uskallan veikata, että koko matka rannikkoa pitkin on yksi maailman kauneimmista bussireiteistä. Ikävä kyllä söin liikaa makeaa tauolla, ja päädyin oksentelemaan. Oli erittäin noloa. Etelä-Afrikassakin on vaikea saada maidotonta ruokaa, vain yksi tarjoilija ymmärsi mistä on kysymys. En tiedä, onko vika englannissani vai onko asia jotenkin totaalisen vieras täällä päin maailmaa. Kaikki tapaavat kuulla milkin meatina tai jotain muuta vastaavaa aina käy.

Kapkaupunkiin saavuttiin kymmenen-yhdentoista aikaan. Yövyimme Long Streetillä, Kapkaupungin sykkivässä sydämessä. Maltoin tuskin odottaa aamuun nähdäkseni Pöytävuoren! Ja siellähän se tönötti, möhkäle jonka näkemistä olin nyt neljä vuotta odottanut. Minulla oli vakaa aikomus matkustaa Kapkaupunkiin 2008, mutta se hanke meni mönkään. Koko matka oli todellinen unelmien täyttymys. Ja niinhän on minun Tansaniassa asumisenikin, mutta tässä perspektiivissä se on jo arkea. Pöytävuorelle nousimme ja laskeuduimme tylsästi köysiradalla. Heidin isä käveli alas, onkohan vieläkin lihakset kipeänä...? Sitä paitsi oli köysiradallakin omat jännitysmomenttinsa, kun niin korkealle noustiin. Korvat menivät taas tukkoon laskeuduttuessa, kuten koko ajan bussimatkalla Durbanista eteenpäin kun maisema alkoi olla pelkkää nousua ja laskua. Meillä kävi tuuri, päivä oli suhteellisen pilvetön ja näkyi todella kauas. Jylhät, uskomattoman kauniit maisemat. Söin strutsivoileivän siellä ylhäällä. Iltaisella vain shoppailtiin Long Streetillä, ja valvottiin myöhään kuten maan tapa on.

Seuraavana päivänä vuokrasimme auton. Vuokrausprosessiin meni tuntitolkulla, ja koska emme uskaltaneet jättää autoa yöksi mihinkään, meille tuli lopulta kiire palauttaa auto jo kuudelta. Kukaan meistä kuskeista ei tuntenut oloaan kovin hyväksi vasemmanpuoleisessa liikenteessä ja suuren kaupungin vilkkailla kaduilla, puhumattakaan vuoren rinteillä sateesta liukkailla teillä ja huonossa näkyvyydessä. Sitä paitsi auto oli paska.Vaihdelaatikko oli sökönä, ohjaus puolsi vasempaan ja joka mäkeen meinattiin hyytyä. Ehjin nahoin kuitenkin selvittiin. Ajoimme Hyväntoivonniemelle. Upeat maisemat. Kiipesin melkein Cape Pointin huipulle (puolen tunnin matka seitsemään minuuttiin:) ennen kuin aika taas loppui ja oli juostava eteenpäin. Boulder's Bayssä näimme pingviinejä (sisäänpääsymaksua ei ole pakko maksaa, sen kuin kävelee pitkin rantaa niitä näkee yllin kyllin ja niiden hajuun ehtii kyllästyä aika nopeasti) ja sitten palasimme jo takaisin. Illastimme hyvin. Tuli vähän liian myöhään valvottua hostellilla rupatellen. Ajattelin jo valvoa koko yön, mutta nukahdin kuitenkin puoli kuusi, herätäkseni tunnin päästä.

Olimme saaneet halvat lennot joltain paikalliselta halpalentoyhtiöltä. Matka oli pari tuntia, mutta arvatkaapa oliko kukaan vastassa. Tyhmänä olin uskonut. Taksi saatiin tingattua kuitenkin erittäin halpaan hintaan, mikä juuri lentokentillä on harvinaista. Geminissä minut otettiin lämpimästi vastaan, kuin kuuluisin jo porukkaan. Iltaisella tapasin itseään jo kuuluisana pitävän taiteilijan, ja hän lahjoitti minulle yhden piirustuksistaan. Seuraavana päivänä oli tarkoitus käydä Apartheid-museossa ja ehkä Sowetossa, mutta kuinka ollakaan – nukuimme kahteen. Päivän sisältö muodostui vain aamu-uinnista, falafel-lounaasta ja epätoivoisesta karkinmetsästyksestä kauppojen sulkemisaikaan. Haikeat jäähyväiset ja kiireellä kentälle. Hyvä, että koneeseen ehdittiin viime hetken tuliaisten ja tax free-palautusten jälkeen. Kone oli etuajassa, ja riksakuski myöhässä, joten Darissa istuimme tunnin rotvallinreunalla aamu puoli viidestä puoli kuuteen. Muezzin lauloi ja aurinko alkoi pikku hiljaa nousta. Menin nukkumaan seitsemältä ja hyvin jaksoin kohta nousta luennoille. Päivä oli kyllä niin hikinen ja kuuma taas pitkästä aikaa ja vessanpyttyjen paskavuori, absoluuttinen vedettömyys ja kaiken, esimerkiksi tietokoneen, toimimattomuus ärsyttivät suunnattomasti. Keskiviikkona helpottaa, sanotaan, ja nyt ollaan jo perjantaissa joten kuten edellä lukee, elämä hymyilee. Sitä paitsi, alle kahden viikon päästä olen jo Sansibarilla vaikken sinne enää uskonut pääseväni!