Viileä sää jatkuu, käytössä on hartiahuivien lisäksi jo villatakkeja ja pitkiä housuja. Onneksi tuli ne pakattua mukaan, vaikka vielä tammikuussa tuntui ettei semmoisille ikinä täällä käyttöä ole. Etelä-Afrikassa jo tarvitsi pitkähihaisia yöpakkasissa. Epäilin taas malariaa, mutta se ei ole päänsärkyni ja pienen kuumeeni syy. Olen kai vain vilustunut. Juon kuumaa ja napsin lääkärin määräämää pillerikuuria. Hän laittoi niin paljon Panadolia, että päätin vähentää annosmäärän puoleen jottei rupea päässä heittämään. Alkaa olla jo parempi olo. Olen lihonutkin, kämppikseni mielestä niin paljon että jo liikaakin. Puntarin mukaan olen miltei 55 kiloa, mutta hän onkin itse sellainen kävelevä hammastikku.

Kädet ovat aivan rikki, tuli vähän esitettyä eilen. Rupesi harmittamaan, kun paikalliset aina kerääntyvät katsomaan kun mzungu pesee pyykkiä. Jossain vaiheessa kummastelu ja avun tarjoaminen asenteella ”ei se mitään osaa” alkaa nyppiä. Jynssäsin koko pyykkikuorman sellaisella vimmalla, että vesi roiskui ja jälkeenpäin lihakset tärisivät. Kyykin berberi pystyssä enkä välittänyt vaikka sattui. Iho lähti kummastakin kädestä, oikeassa on lapsen pään kokoinen vesikello ja sormet ovat täynnä laastareita, mutta ne ilmeet olivat kaiken kivun arvoisia. Kolme ihmistä kokoontui ihmettelemään, että mzunguhan osaa pestä vaatteensa. ”Kuka sut on opettanu? Pesetkö Suomessakin käsin, eiks sul oo pesukonetta?!”

Sunnuntai on sujunut rauhallisesti, kävimme pitkällä kävelyllä ja kohta menemme Village Museumiin. Kävely oli niin pitkä, että eksyimme ja piti ottaa prätkätaksi takaisin. Tapasimme Jesus Villagessa yhden opiskelutoverin, joka kutsui kylään. Kirkkoja näimme monia, kaikkien uskonsuuntien edustajia seitsemännen päivän advetisteista alkaen mutta mihinkään emme rohjenneet sisään kun ei muka ollut tarpeeksi ihmisiä. Sitä paitsi olimme lenkkivaatteissa ja hikisiä. Kokeisiinluku on alkanut hyvin, huomenna on ensimmäinen loppukoe, kehitysmaatieteillä aloitetaan. Taidan keittää vielä kahvia, kun ramaisee ruumiillisen rasituksen jälkeen.

Täällä Marja Heikkinen, Dar es Salaam